Hermoloma

Lauantaina kävimme muutaman muun vaihtarin kanssa Galwayssa, johon oli lähes kahden tunnin bussimatka. Kysyipä keneltä tahansa, kaikki sanovat aina Galwayn olevan Irlannin paras kaupunki. Vertailukohteita ei minulla vielä tarpeeksi ole, mutta on se mahtava kaupunki.

Tämä on irlantilaisittain aurinkoista.

Päivä täysin ilman host-perhettä teki hyvää. Pidimme hauskaa keskenämme ja olimme vastuussa itsestämme ilman, että joku kyttää. Sain jopa syödä sushia, joka meidän talossa on kielletty, koska host-äidin serkku ei voi sietää kalan hajua. Take away sushi oli mahtava keksintö, jota Suomessa en ole nähnyt; saat mukaasi kokonaisen sushirullan, joka on helpompi kuin sushipalojen kanssa temppuilu liikenteessä.
Lauantai oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Shoppaillessa täytyi jopa keventää vaatetusta, mikä on täällä harvinaista.


Galwayssa on n. 75 000 asukasta, eli se on huomattavasti Athlonea suurempi. Oli ihana päästä vilkkaaseen kaupunkiin, joka kuhisi ihmisiä. Pahimman turistikauden päätyttyä pitää varmaan mennä kiertämään kaupunkia; se oli täysin mahdotonta ihmistungoksessa.

Kävimme ihastelemassa joulutoria, joka oli hyvin samanlainen kuin vastaavat Helsingissä, tosin pienempi. Sieltä tulikin ostettua ruokaa niin paljon, että vaihtarikiloja tuli taas viisi lisää. Eipä haittaa, sillä kivaa oli.
Paikalliset hehkuttavat Galwayn hyviä kauppoja, mutta niitä ei tullut juurikaan kierrettyä. Pitänee tehdä toinen retki ihan niitä varten.

Kyllä tossa vielä on tyhjä kohta.

Onko joulu iso juttu Irlannissa? Jaa, en kyllä osaa yhtään sanoa. Kysytäänpä naapurin mielipidettä asiaan.

Ai juu, kyllä on. Vähän turhankin iso. Joulukrääsää alettiin myymään heti Halloweenin jälkeen, ja joulukuun ensimmäisenä päivänä oli naapurin talo täydessä juhlavarustuksessa. Meilläkin on jouluvaloja ja liikkuvia pukkeja. Liikkuvia, vilkkuvia, värikkäitä pukkeja. Ymmärrän sen, että valoja on ikkunassa, mutta miksi niitä pitää olla vilkkumassa olohuoneessakin? En malta odottaa, että näistä vilkkujaisista päästään eroon.

Mitta täynnä

Joululahjapaketit kotoa tulivat tänään perille. Kiitos vielä kovasti!

Kaikki pitivät kovasti karjalanpaistista ja etenkin perunarieskoista. 

Eilen host-äiti kuitenkin piti pitkän valitustuokion karjalanpaistin paistoajasta, koska uuni kuluttaa kuulemma niin kovin paljon sähköä. Hyvähän se on melkein viikko jälkikäteen todeta. Hän oli kyllä tietoinen ajasta; ilmoitin sen etukäteen. Host-äiti kehtasi jopa valittaa siitä, ettei karjalanpaisti ole samantapaista kuin irlantilainen paisti, vaikka molemmat kulkevat nimellä "stew". Irlanninpaistia kutsuisin enemmänkin keitoksi. Huomautin, että tämä on suomalainen resepti ja sen ei kuulukaan näyttää sopalta. Host-äiti suuttui ja sanoi tietävänsä miltä "stew" näyttää, koska on syönyt sitä Irlannissa ja Englannissa. Niin, tietenkin hän tuntee suomalaiset perinneruuat paremmin kuin minä. Aivan varmasti. Enpä enää ikinä yritä häntä ilahduttaa jakamalla kulttuuriani.

Tämän jälkeen host-äiti jatkoi saarnaa sähköstä ja siitä, että kulmia täytyy taloudessa leikata. Hän selkeästi vihjasi siihen, että olen vain taloudellinen rasite. Tämä riittää, kiitos. Seuraavan kerran, kun AV käy minua katsomassa, laitan alulle perheenvaihtoprosessin. En ota vastuulleni talousongelmia - en Irlannilta enkä perheeltä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään oli täälläkin koulusta vapaata, kun uudet oppilaat kävivät tutustumiskierroksella.
Meillä itsenäisyyspäivää juhlitaan pullien kanssa. Lauantaina valtaan taas keittiön ja teen host-perheelle karjalanpaistia.
Oli iloinen yllätys, että linnanjuhlia voi seurata netistä. Vielä jos lunta olisi, niin ei huomaisi olevansa ulkomailla.

Niistä tuli... rumia mutta hyviä.

Joko nyt on joulukuu?

Tänään oli hyvä päivä. Autoin aamulla Athlonen MS-järjestöä myymään kortteja ja tähtiä kauppakeskuksessa. Host-äiti on MS-järjestön rahastonhoitaja. Kun kerta olin keskustassa, jäin rahankeruun jälkeen hoitamaan asioita ja onnistuin löytämään oikeanvärisen meikkivoiteen. Irlannissahan meikkien väriskaala on useimmiten pinkki, ruskea tai oranssi.

Anyway, se ei ole oleellista.

Mustaa kultaa.

Keskustaan avattiin tällä viikolla uusi karkkikauppa, ja kävin siellä pyörähtämässä. Athlonessa on nyt kolme karkkikauppaa, joista kaksi on täysin hyödyttömiä. Tämä uusi on poikkeus. Miksi? No, ehkä tämä kuva SALMIAKKIPUSSISTA auttaa ymmärtämään sitä.

Valikoima on tietenkin salmiakkien osalta aika suppea, mutta eipä se haittaa. Siellä myydään myös niitä punamustia pääkalloja ja suomalaista lakua. Päädyin ostamaan kaikkein vahvinta salmiakkia. Saan näillä varmaan mahani kipeäksi, mutta en kadu.

Heijastuspäivä

Tänään oli vuosiryhmälläni "day of reflection", eli sanasta sanaan käännettynä heijastuksen päivä. Osa luokista meni the Bounty -nimiseen ravintolaan/baariin/tapahtumapaikkaan, ja osa koulun opiskelusaliin. Minä olin luokkani kanssa Bountyssa. Päivän idea oli saada meidät nuoret pohtimaan paikkaamme yhteiskunnassa ja elämässä. En tiedä, tuliko sitä niin mietittyä, mutta hauskaa ainakin oli. Täytyy sanoa, että päivän järjestäjät todella osasivat asiansa ja piilottivat kaikki opetukset aktiviteetteihin niin hyvin, ettei mikään tuntunut oppimiselta.

Eilen oli host-äidin serkun (joka siis myös asuu meidän kanssa) järjestämä musiikkibingoilta. Illan idea oli kerätä varoja Athlonen MS-säätiölle, mutta loppujen lopuksi taisi tulla tappiota. Eikä ihme, kun bingokorttejakin oli tulostettu 200:lle pelaajalle. 21 ilmestyi paikalle. Olin mukana järjestelyissä ja jo useamman viikon olen auttanut valitsemaan musiikkeja ja kirjoittamaan listoja koneella. Kauheasti turhaa työtä, kun nämä vanhukset eivät ihan ymmärtäneet, miten Word-tiedostot toimivat: niitä voi muokata. Mitään tiedostoja ei säilytetty, joten jouduin aina kirjottamaan listan uudestaan, kun fonttia piti muuttaa.
Aina musiikkibingo jokailtaisen saippuaoopperamaratonin voittaa.

Levi on alkanut oppia tavoille. "No"-käskyä se ei tunnu kuuntelevan, mutta "Ei" kyllä menee perille. Kukahan koiraa eniten huomioi? Hmm.

Perheenlisäys

Halloween tuli ja meni; meillä kävi 48 keppostelijaa. Lapset olivat söpöjä pelottavissa asuissaan. Halloweenyössä oli oikeitakin kauhuja. Hostien perheystävän (Cobyn "äidin") tytär oli Dublinissa tullut hakatuksi ollessaan matkalla ranskalaispaikkaan ystäviensä kanssa. Tyttö on tästä vielä niin järkyttynyt, ettei pysty kunnolla toimimaan, mutta muut jo teroittelevat kirveitään. Kunhan syllinen löytyy, hänet käydään lynkkaamassa.
Tästä ehkä lisää tilanteen selvitessä.

Meille tuli koira.

Tämä kuva oli
harvinaisen vaikea ottaa.

Host-äidin syntymäpäivä oli eilen, ja viikonloppuna hän sai lapsiltaan lahjaksi koiranpennun. Tämä älyttömän söpö nallukka on Shih tzu kuten Coby, ja jopa saman värinen. Pitkän mietinnän jälkeen host-mama päätyi nimeen Levi, joten sillä nimella hauveli nyt kulkee. Levi lausutaan Liivai, ja on mielestäni varsin omalaatuinen nimi. Lii, vai?

Levi on toivottavasti rauhallisempi kuin Coby, ja oppii pian tavoille. Minä kun olen ainoa, joka kulkee talossa sukkasillaan, olen myös ensimmäinen, joka huomaa Levin ansat...

Halloween lähestyy

Halloween on lähtöisin Irlannista, tästä ihan läheltä. Juhla tulee kelttien Samhain-sadonkorjuujuhlasta (lausutaan sawin) ja on ainakin tuhat vuotta vanha perinne. Nykyään lapset kuulemma kiertävät keräämässä karkkeja kuten Amerikassa. Odotan sitä innolla, vaikka olenkin liian vanha itse kiertelemään.

Koko ensi viikko on vapaa, mutta en vielä osaa sanoa, mitä lyhyellä lomalla tekisin. Galwayssa olisi kiva käydä, mutta host-äiti ei anna minun mennä sinne kavereiden kanssa. Ihan sama, olen sitten kotona.
Oppilaille loman lähestyminen tarkoittaa sitä, että kaikki opettajat tahtovat yllättäen pitää kokeita. Minä kun olen niin hyvämuistinen ja ahkera oppilas, unohdan aina lukea kokeisiin. Vaikka eipä se haittaa; en lukisi vaikka muistaisin. Näitä tuloksia kun kukaan ei tule koskaan kysymään, en suotta rasita itseäni saadakseni parempia numeroita; 80% riittää minulle.

Arki jatkuu

Kiitos ihanista viesteistä ja kommenteista!

Tilanne host-äidin kanssa ei ole juuri selvinnyt, mutta eipä ole pahentunutkaan. Hän näyttää nyt huomanneen, että olen itsenäisempi kuin ehkä etelä-eurooppalaiset vaihtarit tai paikalliset nuoret.  Päätin siispä liittyä Athlonen urheilukeskukseen, vaikka host-äiti ei sitä tahtonut. Nyt hän ei kehdannut vastustella, kun ilmoitin tekeväni niin.

Tämä viikko on koulussa matikkaviikko. Muuten se ei ole elämää muuttanut, mutta tänään oli viimeisillä tunneilla matikkakilpailu. Siinä oli kyllä enemmän laulamista kuin laskemista, koska laululla sai ryhmälle lisäpisteitä. Ei, en mennyt laulamaan.
Koko matikkatempaus oli lähinnä kevennys viime viikon raskaille mielenterveysteemoille, joten tehtävätkään eivät oikeastaan olleet matikkaa: "Minä vuonna rehtori hankki uuden auton?" Yllättävän moni muisti sen: 2005. (se lukee rekisterikilvessä)

Huomenna on koulupuvuton päivä, eli kouluun saa mennä normivaatteissa. Siitä tulee mielenkiintoista. Muoti on Suomessa ja Irlannissa muuten aika samanlaista, mutta irlantilaiset tytöt käyttävät naurettavan korkeita korkokenkiä ja kaatuilevat siksi ympäriinsä myös selväpäisinä. Tästä syystä korot ovat kielletty koulussa myös poikkeuspäivinä. Harmi.

Ongelma ratkaistu? Lähinnä lykätty.

Laitoin aluevastaavalle viestiä, ja hän tuli tänään käymään. Sanoin mieluiten olevani vaihtamatta perhettä, joten hän yritti ratkoa ongelmaa minun ja host-äidin kanssa. Lopputulos oli lähinnä se, ettei mistään enää puhuta. Host-äidillä ei ole mitään aikeita kuunnella minua tai antaa minun puhua loppuun, joten emme enää puhu mistään, mikä koskee minua. Ja minä en todellakaan aio ryhtyä sellaiseksi tyhjäpääksi, joita hän pitää normaaleina teineinä.

Oikeastaan olen tähän päätökseen tyytyväinen. Pystyn elämään host-äidin kanssa, kunhan hän pysyy erossa asioistani. Toisaalta haluaisin perheen, jonka kanssa tulisin todella toimeen. En voi uskoa, että host-äiti todella yrittää pakottaa minut liikkumaan huonossa seurassa..

Haukkuminen on kuulemma host-äidin tapa olla vitsikäs. Hauskaa. Todella hauskaa. Kuuluuko nauruni Suomeen asti?

Sukutapahtumia ja perhedraamaa

Ooh, draamaa, sitähän kaikki blogilta odottavat. Aloitetaan kuitenkin sukutapahtumilla.

Tunsin itseni niin kovin nuoreksi.

Host-äidin edesmenneen veljen lapsenlapsenlapsen ristiäisiä vietettiin sunnuntaina läheisessä pubissa. Paikalla oli ilmeisesti koko suku; koulubussikuskikin näkyi väkijoukossa. Irlannissa kaikki ovat sukua kaikille, ja isoisotädit kuuluvat perheeseen.

Suomessa taidan olla ollut vain pikkuveljen ristiäisissä, mutta ymmärtääkseni meikäläiset eivät juhli ristiäisiä suurella joukolla. En koskaan edes ehtinyt kunnolla nähdä tätä pientä Zoe-tyttöä, joka siirtyi sylistä syliin pikaisella vauhdilla.

Ja nyt niitä ongelmia.

Host-perheestä on alkanut paljastua varsin ikäviä puolia. Host-äiti yrittää jatkuvasti pakottaa omia mielipiteitään ja näkemyksiään minulle. Ei siinä mitään, kuuntelen mielelläni muiden ajatuksia, mutta hänen näkemyksensä maailmasta on varsin pinnallinen ja osoittaa lähinnä, ettei ikä tuo viisautta. Host-äidin mielestä olin outo ja tylsä, koska pidin sopivan välimatkan kännisiin nuoriin syntymäpäiväjuhlilla viikko sitten. Nyt olen tyhmä ja itsekeskeinen, koska tykkään käydä kävelyllä yksin. Hänen mielestään olen yksinäinen, koska kaverini eivät käy meille kylässä. Irkkunuorilla ei ole tapana käydä kylässä koulun jälkeen; kaikki ovat maksaneet omasta koulubussistaan maltaita.

Nuo ovat host-äidin käyttämiä sanoja, suoraan lainattu häneltä. Outo, tylsä, tyhmä, itsekeskeinen, "loner". Millainen ihminen saati äiti käyttää tälläistä sanastoa teinistä? Eihän se jokapäiväistä tietenkään ole, mutta minä en tahdo olla se hakattu vaimo, joka olettaa miehensä muuttuvan.

Tästä talosta on kuitenkin tullut koti, vaikka sen asukeista ei perheeksi olekaan. On kätevää, kun on oma huone ja kerros. Jos vaihdan host-perhettä, saatan joutua vielä huonompiin oloihin. Toisaalta, voiko perhe tästä paljon enää huonontua? Olen yrittänyt analysoida tilannetta puolueettomasti, mutta päädyn aina siihen tulokseen, ettei host-äidillä ole oikeutta loukata minua toistuvasti, jos ei hän itse suostu kuuntelemaan, mitä minulla on sanottavaa. Aina yrittäessäni puolustautua host-äiti vääntelee sanojani ja hyökkää niillä minua vastaan. Sitten AV ihmettelee, miksen keskustele perheen kanssa. Hänelle en ole ongelmista vielä kertonut, koska en osaa tehdä ratkaisua.

Onhan se ulkopuolisen helppo sanoa, että jätä se perhe, mutta te ette ole täällä pakkaamassa tavaroitani tai muuttamassa taas vieraiden luo.
 

Sairasta juhlimista

Host-äidin lapsenlapsi täytti 18 viime perjantaina, ja sitä juhlittiin (yllätys yllätys) pubissa. Paikalla oli koko lähiseudulla asuva suku ja lauma synttärisankarin kavereita. Oli jokseenkin masentavaa katsella sairaalloisen laihojen 15-17-vuotiaiden tyttöjen kännipäistä kaatuilua tanssilattialla. Tunsin itseni liian vanhaksi heidän seuraansa ja liian nuoreksi juoruamaan sukulaisista vanhusten kanssa.

Oli hankala ymmärtää, mitä juopuneet nuoret sanoivat, kun musiikki pauhasi turhan kovalla ja yritin väkisin tunnistaa puheesta suomalaisia sanoja. He kyselivät kovasti Suomesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Ilmeisesti alkoholi antoi heille puuttuvan rohkeuden. Suurin osa joutuu kyllä luultavasti kysymään samat asiat uudestaan, kun eivät koko iltaa muista.

Sairainta koko tässä touhussa omalta osaltani oli ihana flunssa, jonka sain host-siskolta torstaina. Koko viikonlopun olen kyyhöttänyt peiton alla yrittäen pysyä lämpimänä. Ensi viikolla onkin pakko olla kunnossa fyssan ja taloustiedon kokeita varten. Fysiikkaa en vaivaudu lukemaan, koska se on tuskallisen tylsää, ja taloustiedossa olen ilmeisesti niin hyvä, etteivät ryhmäläiseni voineet hiprakassa olla hehkuttamatta sitä.
Täytyypä käydä opettamassa Irlannin pankkiireille vähän taloustietoa.

Historiallinen eksyminen

 Pahoittelen kuvien paljoutta.

Arkielämä Irlannissa on aika samanlaista kuin Suomessa, joten siitä löytyy säälittävän vähän blogattavaa. Koulussa mikään ei tunnu edistyvän, mutta en anna sen haitata liikaa. Etsin itselleni haasteita ja sählään omiani sillä aikaa, kun opettaja yrittää saada muut kuuntelemaan.

Epämääräinen kivimöykky? Ei, vaan Abbey.

Kävin sunnuntaina kävelyllä ympäri Athlonea, ja huomaamattani ajauduin yhdelle nähtävyydelle. Olin ihastellut tätä kummaa rakennusta koulubussin ikkunasta ja päätin tutustua siihen tarkemmin, olettaen sen olevan jokin turha kivimöykky. Kyseessä onkin 1680-luvulla rakennettu Abbey-nimellä kulkeva kirkko, jota ei koskaan rakennettu valmiiksi. Kirkko suljettiin virallisesti vuonna 1871, ja remontoitiin 1984-85. Sen sisään pääsee vielä kulkemaan vapaasti, jos sellainen kiinnostaa.

Infotaulun kuva vanhasta hautausmaasta.

Kuja sisäänkäynnille.

Ja kiinnostaahan se. Käytin ehkä turhankin paljon aikaa tämän pienen kirkon kiertelyyn ja tutkimiseen. Sen hautakivet 1700-luvulta 1800-luvun keskivaiheille kertovat paljon paikallisesta historiasta, vaikka useiden kivitaulujen lukeminen onkin lähes mahdotonta. Virallista tietoa kirkon historiasta ei ole, mutta hautausmaalta löytyneet 900- ja 1000-luvun hautakivet vihjaavat samalla paikalla sijainneen varhaiskristillinen kirkko. Opastaulun mukaan nämä kivet ovat nähtävillä Athlonen linnassa. Täytyypä joskus käydä sielläkin.

                                                                   Näissä hautakivissä lukee:

                                   "O' Lord have mercy on                        "To the memory of Pat Tracy died 28th Oct. 1810. 

                                   the soul of John Curley                           Beneath this humble pile is placed

                                   who dep this life sept                              In Mother's arms easy

                                   the 18th 1846 aged                                  A man whom moral Virtues graced

                                   15 years. Also his sister                          His name was Patrick Tracy

                                   Elizabeth Curley who                             Two score ten and seven years

                                   dep this life June                                    Doth mark for you the time

                                   the 25th 1818 aged 7                              That he has spent in sighs and tears

                                   years may they rest                                 To earn the promis'd dime

                                   in Peace amen."                                       May Christ in whom we hope to rise

                                                                                                       Preserve his soul from pain

                                                                                                       Untill reunion doth surprize

                                                                                                       Both never to part again.

                                                                                                             Requiescat in pace."

Samalla kävelyretkellä kävin kiertelemässä pitkin joenvartta.

Joenvarren puisto oli kaunis

Tulin siihen tulokseen, että koko kaupungissa on vain yksi silta jalankulkijoiden käytössä. Yksi silta. Yksi. Se on keskustassa, joten jouduin lopulta vaeltamaan takaisin keskustaan päästäkseni yli, jotta saan vaeltaa saman matkan takaisin toisella puolella jokea. Jopa minä osaisin suunnitella kaupungin paremmin.

Löysin jotakin hyvin suomalaista: joutsenia. Suhruisesta kuvasta niitä on ehkä vaikea tunnistaa, mutta ne pienemmät linnut ovat niitä tuttuja suomalaisia sorsia, joille lapsena viskottiin leivänpaloja ankkalammella.

Vaikka täälläkin on koivuja, kuten kuvassa näkyy, selviän silti täysin ilman allergialääkkeitä. Cobyn lähdettyä ei ole ollut mitään oireita, yaay! Käytän astmaa silti tekosyynä liikunnasta poisjäämiseen, koska koulun lyhythihaisessa paidassa ja shortseissa ei tee mieli mennä ulos tuuleen urheilemaan. Miksi koulun pitää puuttua kaikkeen vaatetukseen? Hyvänä oppilaana saan pitää huivia joillakin oppitunneilla, koska näytän aina niin kärsivältä. Rakennukset ovat täällä tyhjiöitä, jotka imevät kaiken kylmän ilman ulkoa. Ai sytytit takan? Ha, ei, kaikki lämpö pakenee paperiseinistä.

Ruoho on vihreämpää Irlannissa

Koulua on nyt ollut kolme viikkoa, ja tähän kaikkeen alkaa tottua. Koetulosten jälkeen kaikki Honours Level -luokat olivat täynnä, joten minut tungettiin Ordinary Level -luokkiin. Matikkaan rehtori ei voi vaikuttaa, koska se on sekataso, jossa on sekä Honours- että Ordinaryoppilaita. Hän kuitenkin lupasi katsoa, voiko vaikuttaa enkunryhmääni. Sekataso on kyllä kaikkein naurettavin idea. Jos sekoittaa lämmintä ja kylmää vettä saa haaleaa vettä eikä kerroksia.

Irlannin ja Suomen välillä on paljon eroja ja muutamia yhtäläisyyksiä. Näin alussa niitä on helppo huomata; kaikkea vertaa vielä Suomeen. Kaikki havaitsemani erot eivät välttämättä ole Suomi-Irlanti eroja, vaan pääkaupunki-pikkukaupunki eroja. Pidän niistä listaa, tässä muutamia:

Vieraisiin luotetaan

• Tämän huomasin heti lentokentällä, kun laukkuni annettiin sille miehelle, jonka nimeä kukaan ei tuntunut tietävän. Täällä vieraiden oletetaan olevan ystäviä, joihin ei ole vielä tutustunut, kun taas Helsingissä vieraat ovat varkaita, jotka eivät vielä ole saaneet tilaisuutta.
• Vieraat myös käyvät pyörähtämässä ihan ohimennen, ja heille tyrkytetään teetä. Jos ajaa Dublinista Galwayhin, joutuu varmasti juomaan kymmeniä litroja teetä.

Aikakäsitys

• Irlantilaiset eivät tunne kelloa. Viisi minuuttia on helposti viisikymmentä, etenkin jos joku on odottamassa. "I'll be there in a minute" tarkoittaa, että lähden ajamaan ehkä vartin sisään.

Ällönvihreyttä.
Huomaa myös harvinainen sinitaivas.

Kaikki on ällönvihreää

• Ne valokuvat, joissa Irlanti näyttää naurettavan limenvihreältä, eivät ole photoshopattuja. Päivittäisistä sadekuuroista johtuen kaikki on täällä paljon vihreämpää kuin Suomessa.

Kenkiä pidetään sisällä

• Paitsi että minä en pidä, koska olen kapinallinen. Host-perhettä se ei haittaa, kunhan en palellu. Japanista ostetut lämpösukat ovat täällä tarpeen. 

Enemmän kilpailevia merkkejä

• Kun Suomessa kilpailua on lähinnä K- ja S-ketjujen välillä, on Irlannissa huomattavasti enemmän kauppoja. Yleisimpiä ruokakauppoja ovat Lidl, Aldi, Tesco ja Dunnes. Vaatekauppoja on vielä enemmän; jokainen sivukatu on niitä täynnä. Dunnesin ja Penneysin alhaiset hinnat pitävät muidenkin kauppojen hinnat kurissa, ja vaatteet ovat Irlannissa halpoja. 7€ mekosta? Kyllä, kiitos.

Lämmitys

• Kukaan ei usko lämmitykseen. Illalla sytytetty takka "lämmittää" sekä talon että kylpyveden. Suihkuun ei ainakaan unohdu, kun vesi on parhaimmillaan huoneenlämpöistä.

Ilmanraikastimet

• Irlanti ilmeisesti haisee niin järkyttävältä, että ilmanraikastimia on kaikkialla. Talossa niitä on jokaisessa pistorasiassa (mitä?) ja autoissa niitä on parhaimmillaan lähemmäs kymmenen. Raikastimilla on luovia tuoksuja, kuten "sundried linen", eli aurinkokuivattu pellava. Kuulostaa ruualta.

Kaikkialla huudetaan

• Etenkin puhelimessa, vaikka ympärillä olisi täysin hiljaista. Kaksi metriä on niin kuuloetäisyyden rajoilla, että huutaminen on tarpeen. Mitä kovempaa ja nopeammin puhut, sitä enemmän ihmiset kuuntelevat.  

L-autot

• Luulin, että irkkujen L-tarra autossa on kuin suomalaisten autokoulujen kolmio. Näin ei kuitenkaan ole. L kyllä kuuluu opettelevien ajajien autoihin, muttei liity autokouluun. Läpäistyään ajokokeen irkut saavat ottaa L-tarran pois autostaan, mutta ajokoetta ei ole pakko koskaan läpäistä. Jotkut tiet ovat kiellettyjä L-ajajilta, mutta muuten täällä voi ajella ympäriinsä käymättä autokoulua loppuun. Sehän tarkoittaa sitä, että voi ajaa ajokokeeseen, reputtaa sen ja ajaa kotiin. Varmasti turvallista.

Host-siskolla on vielä tarrat kiinni
etu- ja takalasin kulmissa.

Pikkukylän vierailijat

Näiden muutaman kuluneen viikon aikana ei ole vielä ehtinyt kunnollisia ystävyyssuhteita sitoa, mutta muutaman paikallisen ja vaihdokin kanssa on tullut vietettyä aikaa. Koulussa liikumme vaihtariporukassa, koska irlantilaiset ovat ujoja. Kuljen koulubussilla yksin, joten bussia odotellessa on tullut juteltua muiden tyttöjen kanssa.

Minä, Tamara ja Mareta.

Vaihtariporukassakin on jakautumia ja hyvin harvoi vietämme aikaa kaikki kymmenen yhdessä. Tulen lähinnä pyörineeksi sveitsiläisen Tamaran, itävaltalaisen Maretan sekä espanjalaisten Angelin ja Marthan kanssa. Kaikki muut vaihtarit tuntuvat olevan EF:n kautta, mutta me pohjoismaalaiset käytämme Exploriusta.

Tänään koulun johto päätti, että meillä vaihtareilla on ollut liikaa itsenäistä opiskelua kurssejen puuttuessa. Iirin kielen tunneille emme saa osallistua, joten olemme joutuneet tuhlaamaan aikaa opiskelusalissa. Hyppytunteja irkut eivät tunne. Nyt sen tilalle on luvassa draamaa ja puuttuvien aineiden päälle kulttuuria. Kulttuurikurssilla opimme mm. irlantilaista tanssia, joten pääsen kertaamaan alkeita muiden vaihtareiden kanssa (ja nauramaan heidän sekoilulleen).

Sataa sataa ropisee

Shannon-joki jakaa Athlonen kahtia.

Lauantain shoppailureissun aikaan sää oli vielä hyvä: +20°c ja aurinkoista. Eilen sää muuttui yllättäen, ja jatkuvaa harmautta ja sadekuuroja on ollut siitä lähtien. Sehän tarkoittaa sitä, että kaikkialla on kylmän lisäksi kosteaa. Yöllä ei kuitenkaan enää ole kylmä, koska huomasin viikko sitten nukkuvani sängyssä väärin. Hurr durr. Se paksu juttu ei ollutkaan petauspatja, kuten Suomessa, vaan älyttömän painava peitto. Nyt sängyn jouset tuntuvat inhottavasti selkää vasten ja meinaan hukkua peittoon, mutta eipähän tule vilu.

Enää kaksi päivää koetuloksiin. Sain vaihdettua enkunryhmän parempaan, mutta matikka on jo korkeimmalla tasolla. Siis ryhmä, jonka mielestä 1x1=2 on korkeimmalla tasolla. Luultavasti suurin osa ryhmästä putoaa usean tason alemmas. Tänään pohdittiin laskujärjestystä; BIMDAS (sulut, potenssit, kerto-, jakolaskut, yhteen- ja vähennyslaskut). Jos tehtävässä ei ollut sulkeita, koko luokka meni hämilleen eikä saanut järjestystä jatkettua. Hakkasin hiljaa päätäni pöytään.

Omituisia sääntöjä

Irlanti on täynnä sääntöjä, joiden tarkoitusta ei ulkopuolinen voi ymmärtää. Se vielä menee, ettei kännyköitä saa käyttää koulussa, mutta miksi musiikkilaitteetkin on kielletty? Toisin kuin Suomessa, Irlannissa myös lukiolaiset voivat saada jälki-istuntoa. Täällä ketään ei uhkailla kurssilta ulos heittämisellä, koska koulun järjestelmä on niin hankala, että kurssejen vaihto kestää viikkoja. Wilmassa sen voisi tehdä yhdellä klikkauksella.

Host-perheellä ei sääntöjä juuri ole. Kotiintuloajan lisäksi ainoa sääntö on, että lähellä olevaa tunnelia ei saa käyttää. Se on vaarallinen tunneli. Kymmenvuotiaat pojat heittelevät siellä kiviä. Hui, pelottavaa. Toisin kuin lähes kaikki tunnelit ja sillat Helsingissä, tämä tunneli ei edes ole graffiteilla tai epämääräisillä nesteillä  tuhrittu.

Tässä se on. Athlonen vaarallisin tunneli.

Irlannin valtio on lähtenyt mukaan luomaan uusia ihmeellisiä sääntöjä. Tämän vuoden alussa irlantilaisten täytyi maksaa 100€ jokaisesta omistamastaan asunnosta. Nyt tähän uuteen veroon on tulossa vielä lisäys, joka saattaa keskivertoirkulle maksaa vuodessa noin 400€, tosin tuhannestakin eurosta on ollut puhetta. Täällä ollaan siihen kovin närkästyneitä. Host-perheen autoon on tänään ilmestynyt tarra, joka ilmoittaa heidän vastustavan näitä veroja.

Irlantilaiset maksavat vedestä tietyn kiinteän hinnan vuodessa, mutta pian siihenkin on tulossa muutos. Jokaisesta käytetystä litrasta aletaan kohta laskuttaa. Mielestäni systeemi kuulostaa juuri siltä, miten vesimaksu Suomessa toimii. Paikallisia se ärsyttää; he ovat huolissaan myös palvelujen hintojen nousuista.
Täällä on siis alkamassa sekä digiaika että vesimaksuaika.

Tulvia ja metsäpaloja?

Jostain syystä Irlanti tuoksuu joka päivä metsäpalolta. Kukaan ei kuitenkaan puhu mitään metsäpaloista eikä niistä ole varoituksia. Sadetta sen sijaan on vähän liikaakin jopa irlantilaisten mittapuulla; katolla tulviva vesi romahdutti Penneys-nimisen kaupan sisäkaton muutama päivä sitten. Ilmeisesti vesivahinko ei kuitenkaan ollut kovin paha, sillä tänään Penneys oli auki normaalisti.

St. Mary's Parish.

Shoppailun ohessa kiertelin ympäri keskustaa. Joenvarteen olisin mennyt, jos sää olisi pysynyt kelvollisena. Tihkusateessa ei tehnyt mieli jäädä etsimään uusia reittejä, joten bongasin tutun kirkon ja lähdin raahautumaan kohti kotia. Kirkko kulkee ilmeisesti nimellä St. Mary's Parish, ja se on rakennettu vuonna 1857. Se on yksi niistä tuntomerkeistä, joiden mukaan yritän kaupungissa suunnistaa. Olemattoman suuntavaistoni avulla onnistuin kuitenkin eksymään. Ehkä joskus vielä opin tuntemaan nämä kulmat.

Keskustassa on uusia kauppakeskuksia ja vanhaa keskustaa, joka näyttää hyvin perinteiseltä ja irlantilaiselta. Värikkäät, pienet talot luovat mukavan erilaista tunnelmaa. Niistä muistaa aina olevansa Irlannissa.

Athlonen keskusta on suloisen vanhanaikainen.

Kuvassa näkyvässä kellertävässä talossa oleva viininpunainen kauppa on Noel Ryan, josta hankin koulupukuni. Viereisen talon keltaisessa mainoskyltissä lukee: "Houses wanted! 'We get results!'" Mitä lie sillä tarkoittavat.

Ensimmäiset koulupäivät

Irlannissa on aina kylmä. Sisällä, ulkona, koulussa ja kotona. Mitä enemmän vaatetta laittaa päälle, sitä kylmemmäksi sää muuttuu. Koulupuvun kanssa saa halutessaan pitää takkia välitunneilla ja koulumatkoilla, mutta sitten joutuu kantamaan takkia kädessä koko päivän ajan. Naulakoita ei ole.

Kaikki koulussa on vanhanaikaista. Rakennus on matala ja ahdas, aivan liian pieni tuhannelle oppilaalle. Vielä vanhempia ovat koulun käyttämät järjestelmät. Kursseja ei saa valita itse, eikä mitään Wilman kaltaista ohjelmaa ole. Tulostettu lukujärjestys on koko ikäluokalle sama, ja jokainen korostaa itse omat tuntinsa. Kurssit ilmoitetaan ensimmäisenä päivänä. Siinä sitten yrität tunnistaa, milloin rehtori yrittää lausua omaa nimeäsi. Emma, Emi tai Emai. Jälkeenpäin ei kursseja voi itse tarkistaa. Eikä niihin voi vaikuttaa, joten opiskelen täällä iloisesti maataloustiedettä.

Mitään lähtötasotestiä ei koulussa ole, joten kaikki vaihtarit ovat alkeisryhmissä. Toivottavasti nämä ryhmät tästä kehittyvät, muuten tähän touhuun palaa hermo. Ensimmäisellä matematiikan tunnilla ihmeteltiin reaalilukuja ja laskettiin varsin haastavia tehtäviä. (-99)/33. (-2)(-4). Englannin tunnilla pohdittiin adjektiivejä. Suurin osa luokasta ei osannut sanoa, mikä adjektiivi on. Tietenkin vuoden nuoremmat oppilaat ovat vähän jäljessä, mutta eikai näin paljon.

Kai tähän koulumaailmaan tottuu, vaikka se onkin täysin päinvastainen. Itsenäisyydestä ja omatoimisuudesta ei voi edes unelmoida. Ihan kuin olisi palannut lukiosta ala-asteelle.

Pitkä päivä, pitkä postaus

Ensimmäinen vaihtopäivä alkaa olla ohi. Eilinen oli vielä rankempi kuin oletin. Aamulla seitsemältä kentälle, yhdeksältä koneeseen. Meidät kuusi vaihtaria Tukholmaan vienyt kone oli pieni; kaksi penkkiä molemmin puolin ja omituisen näköiset siivet ja potkurit. Lennon aikana jokin kone piti jatkuvasti kimeää ulinaa. Selvittiin kuitenkin Tuhkolmaan.

     Tukholmassa vaihdettiin konetta ja lennettiin Dubliniin. Kentällä olivat vastassa aluevastaavat Sheila ja Sinead. Pidimme pienen soft landing campin kentän McDonald’sissa. Ainakin ruoka oli tuttua.

     Kaikkien laukut eivät mahtuneet Sineadin autoon, joten kaksi niistä jouduttiin antamaan joidenkin Athlonelaisten miesten kuljetettavaksi. Toinen näistä oli oma valtava punainen laukkuni. Sitä olikin sitten tuskaa saada takaisin. Ei miehen takia, vaan aluevastaavan. Perillä Athlonessa kello kolmelta hän lupasi, että saan laukkuni tunnin sisällä. Vaan enpä saanut. Irlantilaisten aikakäsitys on täysin erilainen kuin suomalaisten, joten laukkuni kotiutui vasta yhdeksän maissa. Olin juuri soittamassa AV:lle vihaisen puhelun, kun laukkua hoitanut mies ilmeisesti soitti AV:lle. Jo nyt inhoan syvästi tätä AV:tä; hän ei osaa yhtään ajatella, miltä tuntuu olla täysin toisen vastuulla vieraassa maassa. Tänäänkään ei AV osannut antaa selviä ohjeita ja hakea meitä ostoskeskuksesta. Huoh.

     Onneksi oma perheeni on huomattavasti helpompi ja mukavampi. Host-sisko on vielä jonkin aikaa lomamatkalla, joten häntä en ole ehtinyt tavata. Host-äiti on ihanan iloinen ja ystävällinen, todella hyväsydäminen ihminen. Ex-perhe oli ilmeisesti päättänyt hylätä minut vasta viime viikolla, koska nykyinen äiti kuulemma päätti maanantaina hostivansa minut, kun AV soitti. Host-äidin serkku asuu täällä myös. Hän on englantilainen, joten hänen puhettaan on kaikkein helpoin ymmärtää. Ei äidinkään aksentti liian paha ole. Vain AV:n aksenttia on täysin mahdoton ymmärtää; hän on Pohjois-Irlannista.

Coby joutuu häkkiin ollessaan kuriton.
Eli jatkuvasti.

     Torstaihin asti host-perheellä on hoidossa ihana pieni karvaturri nimeltä Coby. Mitään käytöstapoja sillä ei ole eikä se ota opikseen, mutta ihanan seurallinen se on. Coby pitää kengännauhoista ja sormista vähän liiankin paljon. Etenkin minun sormistani, koska ei ole niitä ennen päässyt näykkimään.

     Tällä perheellä on ollut paljon vaihtareita ennen minua, joten heillä oli vierashuone valmiina. Huoneessani on kaikki tarpeellinen, jopa TV. Se tosin lakkaa toimimasta pian, kun Irlanti siirtyy digiaikaan. Eipä sillä väliä; en jaksa yksin huoneessani tuijottaa TV:tä. Ilmeisesti koko yläkerta on ainakin host-siskon tuloon asti vain minun käytössäni, joten minulla on oma kylppäri. Host-serkku sanoi, että vain minä käytän sitä, joten ehkä siskokin asuu alakerrassa. Talo on siis kaksikerroksinen, kuten kaikki talot näyttävät täällä olevan.

Kotikatu

     Tänään kävimme ostamassa koulupuvut ja kaiken muun tarpeellisen. Hankin myös irlantilaisen kännykkäliittymän. Puhelinkaupassa mies väitti, etteivät ulkomaiset puhelimet voi käyttää irlantilaista liittymää. Samaa väitti Vodafonen nainen. Sim-korttia testattiin minun kännykässäni, ja hyvinhän se toimi.

     Koulupuku on aika hirveä. Paita on sellainen sinertävä, neule tummansininen ja hame vihreä-tummansiniruutuinen. Paitojen piti olla turhan isot jostain syystä. ”Jotta kädet pystyvät liikkumaan”. Ihan hyvin ne liikkuvat normaalin kokoisissa vaatteissakin, kiitos vaan. Koulukenkiä ei ole määrätty, enkä löytänyt mitään kivan näköisiä. Ei saa olla liikaa korkoa, ei saa olla bootseja eikä balleriinoja. Ostin Penneysiltä kolmella eurolla mustat kangaskengät, joilla pääsen alkuun. Katson sitten koulun alettua pitääkö hankkia erilaiset. Tyttökouluun menevät tytöt ostivat ruskeat 90€:n kengät. Ehkä minäkin hankin sellaiset mustana; ne ainakin kestävät.

     Täällä on ilmeisesti ainakin neljä lukiota: kaksi tyttökoulua, poikakoulu ja sekakoulu. Tyttökoulun koulupuku oli vielä hirveämpi kuin tämä sekakoulun, joten en voi valittaa. Koulu alkaa ilmeisesti torstaina, ja kurssit meille on jo valittu. Niihin ei itse päässyt vaikuttamaan, joten en tiedä, mitä opiskelen. Toivottavasti ovat valinneet mukavia kursseja.

Alku aina hankalaa

Vaihtovuosi Irlannissa alkaa jo muutaman päivän päästä, ja nyt yht'äkkiä ilmenee ongelmia. Kesäkuun alussa host-perheekseni ilmoitettu pariskunta onkin päättänyt, ettei tahdo vaihtaria. Mitään syytä siihen en saanut; Irlannin järjestö vain pahoitteli tilannetta sähköpostitse ja ilmoitti uudesta perheestä. Ei ihme, ettei ex-host-äiti vastannut lähettämääni kirjeeseen.

Uusi host-perhe koostuu ilmeisesti vain kuusikymppisestä äidistä. Tosin tiedostossa lukee näin:

Muita kotona asuvia: Lapsenlapsia, tyttäriä (4), serkkuja yms.

Joko HF-äiti on ymmärtänyt väärin, tai koko suku tosiaan asuu saman katon alla. Saa nähdä.