Ensimmäiset koulupäivät

Irlannissa on aina kylmä. Sisällä, ulkona, koulussa ja kotona. Mitä enemmän vaatetta laittaa päälle, sitä kylmemmäksi sää muuttuu. Koulupuvun kanssa saa halutessaan pitää takkia välitunneilla ja koulumatkoilla, mutta sitten joutuu kantamaan takkia kädessä koko päivän ajan. Naulakoita ei ole.

Kaikki koulussa on vanhanaikaista. Rakennus on matala ja ahdas, aivan liian pieni tuhannelle oppilaalle. Vielä vanhempia ovat koulun käyttämät järjestelmät. Kursseja ei saa valita itse, eikä mitään Wilman kaltaista ohjelmaa ole. Tulostettu lukujärjestys on koko ikäluokalle sama, ja jokainen korostaa itse omat tuntinsa. Kurssit ilmoitetaan ensimmäisenä päivänä. Siinä sitten yrität tunnistaa, milloin rehtori yrittää lausua omaa nimeäsi. Emma, Emi tai Emai. Jälkeenpäin ei kursseja voi itse tarkistaa. Eikä niihin voi vaikuttaa, joten opiskelen täällä iloisesti maataloustiedettä.

Mitään lähtötasotestiä ei koulussa ole, joten kaikki vaihtarit ovat alkeisryhmissä. Toivottavasti nämä ryhmät tästä kehittyvät, muuten tähän touhuun palaa hermo. Ensimmäisellä matematiikan tunnilla ihmeteltiin reaalilukuja ja laskettiin varsin haastavia tehtäviä. (-99)/33. (-2)(-4). Englannin tunnilla pohdittiin adjektiivejä. Suurin osa luokasta ei osannut sanoa, mikä adjektiivi on. Tietenkin vuoden nuoremmat oppilaat ovat vähän jäljessä, mutta eikai näin paljon.

Kai tähän koulumaailmaan tottuu, vaikka se onkin täysin päinvastainen. Itsenäisyydestä ja omatoimisuudesta ei voi edes unelmoida. Ihan kuin olisi palannut lukiosta ala-asteelle.

Pitkä päivä, pitkä postaus

Ensimmäinen vaihtopäivä alkaa olla ohi. Eilinen oli vielä rankempi kuin oletin. Aamulla seitsemältä kentälle, yhdeksältä koneeseen. Meidät kuusi vaihtaria Tukholmaan vienyt kone oli pieni; kaksi penkkiä molemmin puolin ja omituisen näköiset siivet ja potkurit. Lennon aikana jokin kone piti jatkuvasti kimeää ulinaa. Selvittiin kuitenkin Tuhkolmaan.

     Tukholmassa vaihdettiin konetta ja lennettiin Dubliniin. Kentällä olivat vastassa aluevastaavat Sheila ja Sinead. Pidimme pienen soft landing campin kentän McDonald’sissa. Ainakin ruoka oli tuttua.

     Kaikkien laukut eivät mahtuneet Sineadin autoon, joten kaksi niistä jouduttiin antamaan joidenkin Athlonelaisten miesten kuljetettavaksi. Toinen näistä oli oma valtava punainen laukkuni. Sitä olikin sitten tuskaa saada takaisin. Ei miehen takia, vaan aluevastaavan. Perillä Athlonessa kello kolmelta hän lupasi, että saan laukkuni tunnin sisällä. Vaan enpä saanut. Irlantilaisten aikakäsitys on täysin erilainen kuin suomalaisten, joten laukkuni kotiutui vasta yhdeksän maissa. Olin juuri soittamassa AV:lle vihaisen puhelun, kun laukkua hoitanut mies ilmeisesti soitti AV:lle. Jo nyt inhoan syvästi tätä AV:tä; hän ei osaa yhtään ajatella, miltä tuntuu olla täysin toisen vastuulla vieraassa maassa. Tänäänkään ei AV osannut antaa selviä ohjeita ja hakea meitä ostoskeskuksesta. Huoh.

     Onneksi oma perheeni on huomattavasti helpompi ja mukavampi. Host-sisko on vielä jonkin aikaa lomamatkalla, joten häntä en ole ehtinyt tavata. Host-äiti on ihanan iloinen ja ystävällinen, todella hyväsydäminen ihminen. Ex-perhe oli ilmeisesti päättänyt hylätä minut vasta viime viikolla, koska nykyinen äiti kuulemma päätti maanantaina hostivansa minut, kun AV soitti. Host-äidin serkku asuu täällä myös. Hän on englantilainen, joten hänen puhettaan on kaikkein helpoin ymmärtää. Ei äidinkään aksentti liian paha ole. Vain AV:n aksenttia on täysin mahdoton ymmärtää; hän on Pohjois-Irlannista.

Coby joutuu häkkiin ollessaan kuriton.
Eli jatkuvasti.

     Torstaihin asti host-perheellä on hoidossa ihana pieni karvaturri nimeltä Coby. Mitään käytöstapoja sillä ei ole eikä se ota opikseen, mutta ihanan seurallinen se on. Coby pitää kengännauhoista ja sormista vähän liiankin paljon. Etenkin minun sormistani, koska ei ole niitä ennen päässyt näykkimään.

     Tällä perheellä on ollut paljon vaihtareita ennen minua, joten heillä oli vierashuone valmiina. Huoneessani on kaikki tarpeellinen, jopa TV. Se tosin lakkaa toimimasta pian, kun Irlanti siirtyy digiaikaan. Eipä sillä väliä; en jaksa yksin huoneessani tuijottaa TV:tä. Ilmeisesti koko yläkerta on ainakin host-siskon tuloon asti vain minun käytössäni, joten minulla on oma kylppäri. Host-serkku sanoi, että vain minä käytän sitä, joten ehkä siskokin asuu alakerrassa. Talo on siis kaksikerroksinen, kuten kaikki talot näyttävät täällä olevan.

Kotikatu

     Tänään kävimme ostamassa koulupuvut ja kaiken muun tarpeellisen. Hankin myös irlantilaisen kännykkäliittymän. Puhelinkaupassa mies väitti, etteivät ulkomaiset puhelimet voi käyttää irlantilaista liittymää. Samaa väitti Vodafonen nainen. Sim-korttia testattiin minun kännykässäni, ja hyvinhän se toimi.

     Koulupuku on aika hirveä. Paita on sellainen sinertävä, neule tummansininen ja hame vihreä-tummansiniruutuinen. Paitojen piti olla turhan isot jostain syystä. ”Jotta kädet pystyvät liikkumaan”. Ihan hyvin ne liikkuvat normaalin kokoisissa vaatteissakin, kiitos vaan. Koulukenkiä ei ole määrätty, enkä löytänyt mitään kivan näköisiä. Ei saa olla liikaa korkoa, ei saa olla bootseja eikä balleriinoja. Ostin Penneysiltä kolmella eurolla mustat kangaskengät, joilla pääsen alkuun. Katson sitten koulun alettua pitääkö hankkia erilaiset. Tyttökouluun menevät tytöt ostivat ruskeat 90€:n kengät. Ehkä minäkin hankin sellaiset mustana; ne ainakin kestävät.

     Täällä on ilmeisesti ainakin neljä lukiota: kaksi tyttökoulua, poikakoulu ja sekakoulu. Tyttökoulun koulupuku oli vielä hirveämpi kuin tämä sekakoulun, joten en voi valittaa. Koulu alkaa ilmeisesti torstaina, ja kurssit meille on jo valittu. Niihin ei itse päässyt vaikuttamaan, joten en tiedä, mitä opiskelen. Toivottavasti ovat valinneet mukavia kursseja.

Alku aina hankalaa

Vaihtovuosi Irlannissa alkaa jo muutaman päivän päästä, ja nyt yht'äkkiä ilmenee ongelmia. Kesäkuun alussa host-perheekseni ilmoitettu pariskunta onkin päättänyt, ettei tahdo vaihtaria. Mitään syytä siihen en saanut; Irlannin järjestö vain pahoitteli tilannetta sähköpostitse ja ilmoitti uudesta perheestä. Ei ihme, ettei ex-host-äiti vastannut lähettämääni kirjeeseen.

Uusi host-perhe koostuu ilmeisesti vain kuusikymppisestä äidistä. Tosin tiedostossa lukee näin:

Muita kotona asuvia: Lapsenlapsia, tyttäriä (4), serkkuja yms.

Joko HF-äiti on ymmärtänyt väärin, tai koko suku tosiaan asuu saman katon alla. Saa nähdä.