Sairasta juhlimista

Host-äidin lapsenlapsi täytti 18 viime perjantaina, ja sitä juhlittiin (yllätys yllätys) pubissa. Paikalla oli koko lähiseudulla asuva suku ja lauma synttärisankarin kavereita. Oli jokseenkin masentavaa katsella sairaalloisen laihojen 15-17-vuotiaiden tyttöjen kännipäistä kaatuilua tanssilattialla. Tunsin itseni liian vanhaksi heidän seuraansa ja liian nuoreksi juoruamaan sukulaisista vanhusten kanssa.

Oli hankala ymmärtää, mitä juopuneet nuoret sanoivat, kun musiikki pauhasi turhan kovalla ja yritin väkisin tunnistaa puheesta suomalaisia sanoja. He kyselivät kovasti Suomesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Ilmeisesti alkoholi antoi heille puuttuvan rohkeuden. Suurin osa joutuu kyllä luultavasti kysymään samat asiat uudestaan, kun eivät koko iltaa muista.

Sairainta koko tässä touhussa omalta osaltani oli ihana flunssa, jonka sain host-siskolta torstaina. Koko viikonlopun olen kyyhöttänyt peiton alla yrittäen pysyä lämpimänä. Ensi viikolla onkin pakko olla kunnossa fyssan ja taloustiedon kokeita varten. Fysiikkaa en vaivaudu lukemaan, koska se on tuskallisen tylsää, ja taloustiedossa olen ilmeisesti niin hyvä, etteivät ryhmäläiseni voineet hiprakassa olla hehkuttamatta sitä.
Täytyypä käydä opettamassa Irlannin pankkiireille vähän taloustietoa.

Historiallinen eksyminen

 Pahoittelen kuvien paljoutta.

Arkielämä Irlannissa on aika samanlaista kuin Suomessa, joten siitä löytyy säälittävän vähän blogattavaa. Koulussa mikään ei tunnu edistyvän, mutta en anna sen haitata liikaa. Etsin itselleni haasteita ja sählään omiani sillä aikaa, kun opettaja yrittää saada muut kuuntelemaan.

Epämääräinen kivimöykky? Ei, vaan Abbey.

Kävin sunnuntaina kävelyllä ympäri Athlonea, ja huomaamattani ajauduin yhdelle nähtävyydelle. Olin ihastellut tätä kummaa rakennusta koulubussin ikkunasta ja päätin tutustua siihen tarkemmin, olettaen sen olevan jokin turha kivimöykky. Kyseessä onkin 1680-luvulla rakennettu Abbey-nimellä kulkeva kirkko, jota ei koskaan rakennettu valmiiksi. Kirkko suljettiin virallisesti vuonna 1871, ja remontoitiin 1984-85. Sen sisään pääsee vielä kulkemaan vapaasti, jos sellainen kiinnostaa.

Infotaulun kuva vanhasta hautausmaasta.

Kuja sisäänkäynnille.

Ja kiinnostaahan se. Käytin ehkä turhankin paljon aikaa tämän pienen kirkon kiertelyyn ja tutkimiseen. Sen hautakivet 1700-luvulta 1800-luvun keskivaiheille kertovat paljon paikallisesta historiasta, vaikka useiden kivitaulujen lukeminen onkin lähes mahdotonta. Virallista tietoa kirkon historiasta ei ole, mutta hautausmaalta löytyneet 900- ja 1000-luvun hautakivet vihjaavat samalla paikalla sijainneen varhaiskristillinen kirkko. Opastaulun mukaan nämä kivet ovat nähtävillä Athlonen linnassa. Täytyypä joskus käydä sielläkin.

                                                                   Näissä hautakivissä lukee:

                                   "O' Lord have mercy on                        "To the memory of Pat Tracy died 28th Oct. 1810. 

                                   the soul of John Curley                           Beneath this humble pile is placed

                                   who dep this life sept                              In Mother's arms easy

                                   the 18th 1846 aged                                  A man whom moral Virtues graced

                                   15 years. Also his sister                          His name was Patrick Tracy

                                   Elizabeth Curley who                             Two score ten and seven years

                                   dep this life June                                    Doth mark for you the time

                                   the 25th 1818 aged 7                              That he has spent in sighs and tears

                                   years may they rest                                 To earn the promis'd dime

                                   in Peace amen."                                       May Christ in whom we hope to rise

                                                                                                       Preserve his soul from pain

                                                                                                       Untill reunion doth surprize

                                                                                                       Both never to part again.

                                                                                                             Requiescat in pace."

Samalla kävelyretkellä kävin kiertelemässä pitkin joenvartta.

Joenvarren puisto oli kaunis

Tulin siihen tulokseen, että koko kaupungissa on vain yksi silta jalankulkijoiden käytössä. Yksi silta. Yksi. Se on keskustassa, joten jouduin lopulta vaeltamaan takaisin keskustaan päästäkseni yli, jotta saan vaeltaa saman matkan takaisin toisella puolella jokea. Jopa minä osaisin suunnitella kaupungin paremmin.

Löysin jotakin hyvin suomalaista: joutsenia. Suhruisesta kuvasta niitä on ehkä vaikea tunnistaa, mutta ne pienemmät linnut ovat niitä tuttuja suomalaisia sorsia, joille lapsena viskottiin leivänpaloja ankkalammella.

Vaikka täälläkin on koivuja, kuten kuvassa näkyy, selviän silti täysin ilman allergialääkkeitä. Cobyn lähdettyä ei ole ollut mitään oireita, yaay! Käytän astmaa silti tekosyynä liikunnasta poisjäämiseen, koska koulun lyhythihaisessa paidassa ja shortseissa ei tee mieli mennä ulos tuuleen urheilemaan. Miksi koulun pitää puuttua kaikkeen vaatetukseen? Hyvänä oppilaana saan pitää huivia joillakin oppitunneilla, koska näytän aina niin kärsivältä. Rakennukset ovat täällä tyhjiöitä, jotka imevät kaiken kylmän ilman ulkoa. Ai sytytit takan? Ha, ei, kaikki lämpö pakenee paperiseinistä.

Ruoho on vihreämpää Irlannissa

Koulua on nyt ollut kolme viikkoa, ja tähän kaikkeen alkaa tottua. Koetulosten jälkeen kaikki Honours Level -luokat olivat täynnä, joten minut tungettiin Ordinary Level -luokkiin. Matikkaan rehtori ei voi vaikuttaa, koska se on sekataso, jossa on sekä Honours- että Ordinaryoppilaita. Hän kuitenkin lupasi katsoa, voiko vaikuttaa enkunryhmääni. Sekataso on kyllä kaikkein naurettavin idea. Jos sekoittaa lämmintä ja kylmää vettä saa haaleaa vettä eikä kerroksia.

Irlannin ja Suomen välillä on paljon eroja ja muutamia yhtäläisyyksiä. Näin alussa niitä on helppo huomata; kaikkea vertaa vielä Suomeen. Kaikki havaitsemani erot eivät välttämättä ole Suomi-Irlanti eroja, vaan pääkaupunki-pikkukaupunki eroja. Pidän niistä listaa, tässä muutamia:

Vieraisiin luotetaan

• Tämän huomasin heti lentokentällä, kun laukkuni annettiin sille miehelle, jonka nimeä kukaan ei tuntunut tietävän. Täällä vieraiden oletetaan olevan ystäviä, joihin ei ole vielä tutustunut, kun taas Helsingissä vieraat ovat varkaita, jotka eivät vielä ole saaneet tilaisuutta.
• Vieraat myös käyvät pyörähtämässä ihan ohimennen, ja heille tyrkytetään teetä. Jos ajaa Dublinista Galwayhin, joutuu varmasti juomaan kymmeniä litroja teetä.

Aikakäsitys

• Irlantilaiset eivät tunne kelloa. Viisi minuuttia on helposti viisikymmentä, etenkin jos joku on odottamassa. "I'll be there in a minute" tarkoittaa, että lähden ajamaan ehkä vartin sisään.

Ällönvihreyttä.
Huomaa myös harvinainen sinitaivas.

Kaikki on ällönvihreää

• Ne valokuvat, joissa Irlanti näyttää naurettavan limenvihreältä, eivät ole photoshopattuja. Päivittäisistä sadekuuroista johtuen kaikki on täällä paljon vihreämpää kuin Suomessa.

Kenkiä pidetään sisällä

• Paitsi että minä en pidä, koska olen kapinallinen. Host-perhettä se ei haittaa, kunhan en palellu. Japanista ostetut lämpösukat ovat täällä tarpeen. 

Enemmän kilpailevia merkkejä

• Kun Suomessa kilpailua on lähinnä K- ja S-ketjujen välillä, on Irlannissa huomattavasti enemmän kauppoja. Yleisimpiä ruokakauppoja ovat Lidl, Aldi, Tesco ja Dunnes. Vaatekauppoja on vielä enemmän; jokainen sivukatu on niitä täynnä. Dunnesin ja Penneysin alhaiset hinnat pitävät muidenkin kauppojen hinnat kurissa, ja vaatteet ovat Irlannissa halpoja. 7€ mekosta? Kyllä, kiitos.

Lämmitys

• Kukaan ei usko lämmitykseen. Illalla sytytetty takka "lämmittää" sekä talon että kylpyveden. Suihkuun ei ainakaan unohdu, kun vesi on parhaimmillaan huoneenlämpöistä.

Ilmanraikastimet

• Irlanti ilmeisesti haisee niin järkyttävältä, että ilmanraikastimia on kaikkialla. Talossa niitä on jokaisessa pistorasiassa (mitä?) ja autoissa niitä on parhaimmillaan lähemmäs kymmenen. Raikastimilla on luovia tuoksuja, kuten "sundried linen", eli aurinkokuivattu pellava. Kuulostaa ruualta.

Kaikkialla huudetaan

• Etenkin puhelimessa, vaikka ympärillä olisi täysin hiljaista. Kaksi metriä on niin kuuloetäisyyden rajoilla, että huutaminen on tarpeen. Mitä kovempaa ja nopeammin puhut, sitä enemmän ihmiset kuuntelevat.  

L-autot

• Luulin, että irkkujen L-tarra autossa on kuin suomalaisten autokoulujen kolmio. Näin ei kuitenkaan ole. L kyllä kuuluu opettelevien ajajien autoihin, muttei liity autokouluun. Läpäistyään ajokokeen irkut saavat ottaa L-tarran pois autostaan, mutta ajokoetta ei ole pakko koskaan läpäistä. Jotkut tiet ovat kiellettyjä L-ajajilta, mutta muuten täällä voi ajella ympäriinsä käymättä autokoulua loppuun. Sehän tarkoittaa sitä, että voi ajaa ajokokeeseen, reputtaa sen ja ajaa kotiin. Varmasti turvallista.

Host-siskolla on vielä tarrat kiinni
etu- ja takalasin kulmissa.

Pikkukylän vierailijat

Näiden muutaman kuluneen viikon aikana ei ole vielä ehtinyt kunnollisia ystävyyssuhteita sitoa, mutta muutaman paikallisen ja vaihdokin kanssa on tullut vietettyä aikaa. Koulussa liikumme vaihtariporukassa, koska irlantilaiset ovat ujoja. Kuljen koulubussilla yksin, joten bussia odotellessa on tullut juteltua muiden tyttöjen kanssa.

Minä, Tamara ja Mareta.

Vaihtariporukassakin on jakautumia ja hyvin harvoi vietämme aikaa kaikki kymmenen yhdessä. Tulen lähinnä pyörineeksi sveitsiläisen Tamaran, itävaltalaisen Maretan sekä espanjalaisten Angelin ja Marthan kanssa. Kaikki muut vaihtarit tuntuvat olevan EF:n kautta, mutta me pohjoismaalaiset käytämme Exploriusta.

Tänään koulun johto päätti, että meillä vaihtareilla on ollut liikaa itsenäistä opiskelua kurssejen puuttuessa. Iirin kielen tunneille emme saa osallistua, joten olemme joutuneet tuhlaamaan aikaa opiskelusalissa. Hyppytunteja irkut eivät tunne. Nyt sen tilalle on luvassa draamaa ja puuttuvien aineiden päälle kulttuuria. Kulttuurikurssilla opimme mm. irlantilaista tanssia, joten pääsen kertaamaan alkeita muiden vaihtareiden kanssa (ja nauramaan heidän sekoilulleen).

Sataa sataa ropisee

Shannon-joki jakaa Athlonen kahtia.

Lauantain shoppailureissun aikaan sää oli vielä hyvä: +20°c ja aurinkoista. Eilen sää muuttui yllättäen, ja jatkuvaa harmautta ja sadekuuroja on ollut siitä lähtien. Sehän tarkoittaa sitä, että kaikkialla on kylmän lisäksi kosteaa. Yöllä ei kuitenkaan enää ole kylmä, koska huomasin viikko sitten nukkuvani sängyssä väärin. Hurr durr. Se paksu juttu ei ollutkaan petauspatja, kuten Suomessa, vaan älyttömän painava peitto. Nyt sängyn jouset tuntuvat inhottavasti selkää vasten ja meinaan hukkua peittoon, mutta eipähän tule vilu.

Enää kaksi päivää koetuloksiin. Sain vaihdettua enkunryhmän parempaan, mutta matikka on jo korkeimmalla tasolla. Siis ryhmä, jonka mielestä 1x1=2 on korkeimmalla tasolla. Luultavasti suurin osa ryhmästä putoaa usean tason alemmas. Tänään pohdittiin laskujärjestystä; BIMDAS (sulut, potenssit, kerto-, jakolaskut, yhteen- ja vähennyslaskut). Jos tehtävässä ei ollut sulkeita, koko luokka meni hämilleen eikä saanut järjestystä jatkettua. Hakkasin hiljaa päätäni pöytään.

Omituisia sääntöjä

Irlanti on täynnä sääntöjä, joiden tarkoitusta ei ulkopuolinen voi ymmärtää. Se vielä menee, ettei kännyköitä saa käyttää koulussa, mutta miksi musiikkilaitteetkin on kielletty? Toisin kuin Suomessa, Irlannissa myös lukiolaiset voivat saada jälki-istuntoa. Täällä ketään ei uhkailla kurssilta ulos heittämisellä, koska koulun järjestelmä on niin hankala, että kurssejen vaihto kestää viikkoja. Wilmassa sen voisi tehdä yhdellä klikkauksella.

Host-perheellä ei sääntöjä juuri ole. Kotiintuloajan lisäksi ainoa sääntö on, että lähellä olevaa tunnelia ei saa käyttää. Se on vaarallinen tunneli. Kymmenvuotiaat pojat heittelevät siellä kiviä. Hui, pelottavaa. Toisin kuin lähes kaikki tunnelit ja sillat Helsingissä, tämä tunneli ei edes ole graffiteilla tai epämääräisillä nesteillä  tuhrittu.

Tässä se on. Athlonen vaarallisin tunneli.

Irlannin valtio on lähtenyt mukaan luomaan uusia ihmeellisiä sääntöjä. Tämän vuoden alussa irlantilaisten täytyi maksaa 100€ jokaisesta omistamastaan asunnosta. Nyt tähän uuteen veroon on tulossa vielä lisäys, joka saattaa keskivertoirkulle maksaa vuodessa noin 400€, tosin tuhannestakin eurosta on ollut puhetta. Täällä ollaan siihen kovin närkästyneitä. Host-perheen autoon on tänään ilmestynyt tarra, joka ilmoittaa heidän vastustavan näitä veroja.

Irlantilaiset maksavat vedestä tietyn kiinteän hinnan vuodessa, mutta pian siihenkin on tulossa muutos. Jokaisesta käytetystä litrasta aletaan kohta laskuttaa. Mielestäni systeemi kuulostaa juuri siltä, miten vesimaksu Suomessa toimii. Paikallisia se ärsyttää; he ovat huolissaan myös palvelujen hintojen nousuista.
Täällä on siis alkamassa sekä digiaika että vesimaksuaika.

Tulvia ja metsäpaloja?

Jostain syystä Irlanti tuoksuu joka päivä metsäpalolta. Kukaan ei kuitenkaan puhu mitään metsäpaloista eikä niistä ole varoituksia. Sadetta sen sijaan on vähän liikaakin jopa irlantilaisten mittapuulla; katolla tulviva vesi romahdutti Penneys-nimisen kaupan sisäkaton muutama päivä sitten. Ilmeisesti vesivahinko ei kuitenkaan ollut kovin paha, sillä tänään Penneys oli auki normaalisti.

St. Mary's Parish.

Shoppailun ohessa kiertelin ympäri keskustaa. Joenvarteen olisin mennyt, jos sää olisi pysynyt kelvollisena. Tihkusateessa ei tehnyt mieli jäädä etsimään uusia reittejä, joten bongasin tutun kirkon ja lähdin raahautumaan kohti kotia. Kirkko kulkee ilmeisesti nimellä St. Mary's Parish, ja se on rakennettu vuonna 1857. Se on yksi niistä tuntomerkeistä, joiden mukaan yritän kaupungissa suunnistaa. Olemattoman suuntavaistoni avulla onnistuin kuitenkin eksymään. Ehkä joskus vielä opin tuntemaan nämä kulmat.

Keskustassa on uusia kauppakeskuksia ja vanhaa keskustaa, joka näyttää hyvin perinteiseltä ja irlantilaiselta. Värikkäät, pienet talot luovat mukavan erilaista tunnelmaa. Niistä muistaa aina olevansa Irlannissa.

Athlonen keskusta on suloisen vanhanaikainen.

Kuvassa näkyvässä kellertävässä talossa oleva viininpunainen kauppa on Noel Ryan, josta hankin koulupukuni. Viereisen talon keltaisessa mainoskyltissä lukee: "Houses wanted! 'We get results!'" Mitä lie sillä tarkoittavat.