Ensimmäinen vaihtopäivä alkaa olla ohi. Eilinen oli vielä
rankempi kuin oletin. Aamulla seitsemältä kentälle, yhdeksältä koneeseen.
Meidät kuusi vaihtaria Tukholmaan vienyt kone oli pieni; kaksi penkkiä molemmin
puolin ja omituisen näköiset siivet ja potkurit. Lennon aikana jokin kone piti
jatkuvasti kimeää ulinaa. Selvittiin kuitenkin Tuhkolmaan.
Tukholmassa vaihdettiin konetta ja lennettiin Dubliniin. Kentällä olivat vastassa aluevastaavat Sheila ja Sinead. Pidimme pienen soft landing campin kentän McDonald’sissa. Ainakin ruoka oli tuttua.
Kaikkien laukut eivät mahtuneet Sineadin autoon, joten kaksi niistä jouduttiin antamaan joidenkin Athlonelaisten miesten kuljetettavaksi. Toinen näistä oli oma valtava punainen laukkuni. Sitä olikin sitten tuskaa saada takaisin. Ei miehen takia, vaan aluevastaavan. Perillä Athlonessa kello kolmelta hän lupasi, että saan laukkuni tunnin sisällä. Vaan enpä saanut. Irlantilaisten aikakäsitys on täysin erilainen kuin suomalaisten, joten laukkuni kotiutui vasta yhdeksän maissa. Olin juuri soittamassa AV:lle vihaisen puhelun, kun laukkua hoitanut mies ilmeisesti soitti AV:lle. Jo nyt inhoan syvästi tätä AV:tä; hän ei osaa yhtään ajatella, miltä tuntuu olla täysin toisen vastuulla vieraassa maassa. Tänäänkään ei AV osannut antaa selviä ohjeita ja hakea meitä ostoskeskuksesta. Huoh.
Onneksi oma perheeni on huomattavasti helpompi ja mukavampi. Host-sisko on vielä jonkin aikaa lomamatkalla, joten häntä en ole ehtinyt tavata. Host-äiti on ihanan iloinen ja ystävällinen, todella hyväsydäminen ihminen. Ex-perhe oli ilmeisesti päättänyt hylätä minut vasta viime viikolla, koska nykyinen äiti kuulemma päätti maanantaina hostivansa minut, kun AV soitti. Host-äidin serkku asuu täällä myös. Hän on englantilainen, joten hänen puhettaan on kaikkein helpoin ymmärtää. Ei äidinkään aksentti liian paha ole. Vain AV:n aksenttia on täysin mahdoton ymmärtää; hän on Pohjois-Irlannista.
| Coby joutuu häkkiin ollessaan kuriton. Eli jatkuvasti. |
Tällä perheellä on ollut paljon vaihtareita ennen minua, joten heillä oli vierashuone valmiina. Huoneessani on kaikki tarpeellinen, jopa TV. Se tosin lakkaa toimimasta pian, kun Irlanti siirtyy digiaikaan. Eipä sillä väliä; en jaksa yksin huoneessani tuijottaa TV:tä. Ilmeisesti koko yläkerta on ainakin host-siskon tuloon asti vain minun käytössäni, joten minulla on oma kylppäri. Host-serkku sanoi, että vain minä käytän sitä, joten ehkä siskokin asuu alakerrassa. Talo on siis kaksikerroksinen, kuten kaikki talot näyttävät täällä olevan.
| Kotikatu |
Koulupuku on aika hirveä. Paita on sellainen sinertävä, neule tummansininen ja hame vihreä-tummansiniruutuinen. Paitojen piti olla turhan isot jostain syystä. ”Jotta kädet pystyvät liikkumaan”. Ihan hyvin ne liikkuvat normaalin kokoisissa vaatteissakin, kiitos vaan. Koulukenkiä ei ole määrätty, enkä löytänyt mitään kivan näköisiä. Ei saa olla liikaa korkoa, ei saa olla bootseja eikä balleriinoja. Ostin Penneysiltä kolmella eurolla mustat kangaskengät, joilla pääsen alkuun. Katson sitten koulun alettua pitääkö hankkia erilaiset. Tyttökouluun menevät tytöt ostivat ruskeat 90€:n kengät. Ehkä minäkin hankin sellaiset mustana; ne ainakin kestävät.
Täällä on ilmeisesti ainakin neljä lukiota: kaksi tyttökoulua, poikakoulu ja sekakoulu. Tyttökoulun koulupuku oli vielä hirveämpi kuin tämä sekakoulun, joten en voi valittaa. Koulu alkaa ilmeisesti torstaina, ja kurssit meille on jo valittu. Niihin ei itse päässyt vaikuttamaan, joten en tiedä, mitä opiskelen. Toivottavasti ovat valinneet mukavia kursseja.
Se on tärkeintä, että oman perheen kanssa synkkaa. AV:n kanssa tuskin jatkossa ollaan kovinkaan paljon tekemisissä. Ja sekin on hyvä, että tällä uudella perheellä on ollut vaihtareita - osaavat ajatella asioita hänenkin kannaltaan.
VastaaPoistaT. Suomen äiti